Ajattelin leipoa huomisia vieraita varten pikkuleipiä ja tämäkin ohje (niiden satojen muiden joukossa) odotti kokeilua. Kaapissa oli tuttifrutti-crushia, joten päätin kokeilla.. tosin tuttifrutti-pussin suu oli jäänyt raolleen ja crush ei ollut crushia vaan yksi iso möykky :). Annoin sille vasaraa..
Karamellitäytteiset suklaapyörät
3 3/4 dl tomusokeria
2 1/5 dl pehmeää voita tai margariinia
1 kananmuna
1 tl vanilliinisokeria
noin 6 dl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
1/2 dl leivontakaakaojauhetta
1 rkl maitoa
1/2 dl tuttifrutti crushia
Vatkaa sokerit ja voi kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää muna ja vatkaa. Sekoita suola jauhoihin ja sekoita jauhot taikinaan (vatkain hitaimmalla).
Jaa taikina kahtia. Lisää toiseen puoliskoon maito ja kaakaojauhe ja sekoita tasaiseksi. Kaaviloin suklaataikina kahden leivinpaperin välissä noin 30x20 cm levyksi.
Sekoita karamellimurska toiseen puoleen taikinaa ja muotoile taikinasta 30 cm pituinen tanko. Nosta tanko suklaataikinalevyn pitkälle sivulle. Kääri suklaataikina tangon ympärille alla olevan leivinpaperin avulla kuin kääretorttua kääriessä. Nipistä sauma kiinni ja kääri taikinarulla kelmuun. Laita jääkaappiin tai pakastimeen 1-2 tunniksi eli kunnes taikina on kovettunut.
Leikkaa rulla vajaan sentin paksuisiksi viipaleiksi. Nosta viipaleet pellille ja paista 200 asteessa 8-10 minuuttia.
lauantai 10. syyskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti