maanantai 30. huhtikuuta 2012
Älä tule paha kakku..
Olin loppuviikosta kansalaisopiston täytekakkukurssilla, jolla teimme kahdeksan erilaista kakkua. Jokainen ryhmä teki yhden tai kaksi kakkua ja lopuksi maisteltiin. Runsaat tuliaisit lähtivät myös kotiin mukaan, ei puhettakaan että olisimme pystyneet 16 henkilön voimin nuo tuhoamaan.
Etualalla Brita tuoreilla mansikoilla ja takavasemmalla kinuskikakku. Brita oli ehdoton suosikkini ja ilmeisesti aika monen muunkin, sillä kakkuvati tyhjeni rasioihin kiitettävällä nopeudella!
Etualalla kakku jossa ei ole mitään. Ei laktoosia, gluteenia, kananmunaa, maitoa, makua.. No ei, tähän kakkuun ei pätenyt vanha vitsi pahvinmakuisesta kakusta. Pohjassa oli ihana banaanin maku ja jäin pohtimaan voisiko ko. ohjeella tehdä gluteenittomaan hyydykekakkuun ohuemman pohjan. Päällä soijakermaa ja paahdettuja mantelilastuja.
Etualalla mustikka-tyrnikakku.
Edessä (joulu)halko, joka oli itseasiassa hyvää, mukavan suklaista. Taaempana prinsessakakku ja sacherkakku. Sacherkakku oli toki suklaista, mutta omaan makuuni liian kuivaa. Prinsessakakkua en ole muistaakseni koskaan ennen maistanut, saatikka tehnyt. Täytteenä oli mansikkahilloa ja vaniljakastiketta. Leikatessa prinsessakakun pinnalla oleva marsipaani alkoi kuoriutumaan, kuulemma marsipaanikerroksesta olisi kannattanut tehdä paksumpi.
Vappukakussa oli täytteenä mustaherukkahilloa ja kaakao-voikreemiä. Kreemiä levitettiin myös kakun päälle ja sivuille. Sen päälle värjättiin vaahtokarkin makuisesta sokerimassasta hempeän keväisen vaaleanpunainen kuorrutus. Päästiin kokeilemaan myös pikeerin tekemistä ja käyttämistä. Kiehkurakuviointi olisi vaatinut pienempireikäisen tyllan, mutta nyt mentiin vähän massiivisemmilla kuvioilla. Kakussa näkyy myös ajankohta, vihreä läiskä esittää vappupalloa..
Örp. Jääkapissa on vieläkin pala sacheria.
sunnuntai 29. huhtikuuta 2012
Kyllä, se todellakin näyttää liejulta
Lasissa tyrniä, mustikkaa, banaania, tuoretta inkivääriä, vähän partista ja chlorellaa. Chlorella sisältää runsaasti oikein tummanvihreää klorofylliä ja värjää sen vuoksi voimakkaasti. Eivätkä mustikatkaan syyttömiä tähän väriin ole.
Maistui.. terveelliseltä.
keskiviikko 11. huhtikuuta 2012
Fetaiset paprikat
Lankkuperunat jäivät pakkaseen ja pihvin seuraksi tein fetatäytteisiä paprikoita. Taputin itseäni selkään kun olin tajunnut tallentaa näin loistavan lisäkereseptin vaikka pidinkin outona täytettyjen paprikoiden tekemistä paistinpannulla eikä uunissa. Näin ohjeen Kaikki äitini reseptit -blogissa ja sanon vaan että kannattaa kokeilla. Myös kesällä grillissä. Ja ehdottomasti bruschetan päällä kuten Nanna ehdottaa!
Pannulla paahdetut suippoparikat
2 suippopaprikaa
1 prk fetaa
oliiveja
pinjansiemeniä
rosmariinia
mustapippuria
sitruunamehua
Puolita paprikat ja poista siemenet. Paahda paprikoita kuumalla paistinpannulla sen verran että ne alkavat paikoittain mustua. Sammuta hella ja laita kansi paistinpannun päälle ja anna paprikoiden kypsyä kauttaaltaan pehmeiksi.
Paahda pinjansiemenet. Puolita oliivit ja murustele feta. Sekoita keskenään ja lisää rosmariini. Tai jos rosmariinia ei löydy ryytimaalta tai kaupasta, kokeile muita yrttejä kuten allekirjoittanut. Jaa seos tasan suippoparikoille Jauha päälle pippuria ja purista sitruunamehua koko pituudelle. TAI jos olet laiska, laita kaikki täytteen ainekset iloisesti sekaisin kulhossa ja sitten paprikanpuolikkaiden päälle. Minä kaadoin lisäksi vähän oliiviöljyä päälimmäiseksi.
maanantai 9. huhtikuuta 2012
lauantai 7. huhtikuuta 2012
Kokkisota!
Pääsiäislauantaina oltiin kaupungilla koko porukka ja pohdittiin illan ruokavaihtoehtoja. Uuniahan ei ollut käytössä edelleenkään, mikä vähän rajoitti luovuutta. Jälkkäriksi kuitenkin päätettiin suklaavanukas... hyvä, saisin muutaman uuden mielipiteen vanukkaan hyvyydestä (oma mielipide) tai huonoudesta (miehen mielipide)!
Hetken päästä kaupassa löysin ostoskärrystä jostakin kummasta sinne joutuneen suklaavanukaspurkin ja harkitsin jo millä sanoilla kiittelen miestä luottamuksesta. Ennenkuin sanat pääsivät ulos, päätin kääntään tilanteen voitoksi ja järjestää sokkotestin omatekoisen suklaavanukkaan ja einesteollisuuden äitien vanukkaan välillä. Tällä kertaa olinkin astetta ovelampi ja sulatin suklaan.. ei enää möykkyjä! Arvelin että näin saisin rakenteesta vähän enemmän vanukasmaista eikä ainakaan rakenne paljastaisi kumpi on kotoisin Saksasta ja kumpi Mikkelistä.
Arvovaltaiseen raatiin kuului kolme henkilöä ja lupasin pyhästi olla suuttumatta vaikka X-tran suklaa... siis tarkemmin katsottuna kaakaovanukas voittaisi. Peli oli aika selvä alusta asti, jo rakenne paljasti kumpi oli meidän keittiöstä. Oikealla siis liivatteinen, hyllyvä kaakaovanukas, vasemmalla tiiviimpi ja ilman liivatetta tehty suklaavanukas.
X-tran äidit 0 - minä 3
Suklaavanukkaat (4-5 kippoon)
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl maissitärkkelystä
0,5 dl kaakaojauhetta
ripaus suolaa
3 keltuaista
4,5 dl maitoa
1 dl kermaa
100 g suklaata (kunnon kamaa eli 70-prosenttista)
Sekoita kattilassa keskenään sokeri, vaniljasokeri, maissitärkkelys, kaakaojauhe ja suola. Lisää 1 dl maitoa sekä keltuaiset ja sekoita hyvin.
Sekoita toisessa kasarissa keskenään loppu maito sekä kerma.
Rouhi suklaa mahdollisimman hienoksi ja sulata se.
Kuumenna maito-kermaseos liedellä juuri ja juuri kiehuvaksi. Kaada se sokeri-kaakaojauheseoksen sekaan ja sekoita hyvin. Siirrä nyt sokeri-maitoseoksen sisältävä kattila liedelle ja sekoittele matalalla lämmöllä n. 5 minuuttia, kunnes seos on saostunut suunnilleen majoneesin paksuiseksi. Älä jätä seosta vahtimatta, sekoita koko ajan. Ota kattila pois liedeltä ja sekoita joukkoon suklaarouhe.
Kaada kippoihin ja jäähdytä jääkaapissa. Alkuperäisessä ohjeessa Eeva ehdottaa koristeeksi kermavaahtoa ja suklaarouhetta.. meillä syötiin simppelisti raakana ja harmiteltiin valkosuklaarouheen puuttumista.
Vertailun vuoksi X-tra kaakaovanukkaan aineslista:
Rasvaton maito, sokeri, glukoosi-fruktoosisiirappi, kerma, muunnettu maissitärkkelys, rasvaton kaakaojauhe (1,6 %), hyytelöimisaine (E 407), aromi.
perjantai 6. huhtikuuta 2012
Sitruunaa ja valkosipulia
Alkuruoaksi syötiin porkkana-appelsiini-inkiväärikeittoa. Ohjeen olin nähnyt Kauhaa ja rakkautta -blogissa ja se suorastaan huusi päästä pääsiäispöytään! Keiton kanssa oli tarkoitus paistaa valkosipulileipää, mutta leipä jäi sattuneista syistä raa'aksi. No, keitto maistui hyvältä ilman lisukkeitakin, oli oikein täyteläistä ja maukasta. Päälle silppusin ruohosipulia ja paahdoin pinjansiemeniä.
Appelsiininen porkkana-inkiväärikeitto
800 g porkkanaa
1 sipuli
2-3 valkosipulinkynttä
1 rkl voita
1 rkl tuoretta inkivääriä raastettuna tai pilkottuna
2 dl appelsiinimehua
6 dl vettä
2 rkl kana- tai kasvisfondia
2 tl curryjauhetta
1 dl ranskankermaa
mustapippuria
suolaa
Kuori ja pilko porkkanat, sipuli ja valkosipuli. Kuumenna kattilassa voi. Kuullota sipulia, valkosipulia ja inkivääriä muutama minuutti. Lisää sen jälkeen porkkanat ja kuullota vielä hetki. Lisää vesi, mehu, fondi ja curry.
Kiehauta ja anna porista keskilämmöllä noin puoli tuntia tai kunnes porkkanat ovat riittävän pehmeitä soseutettaviksi. Soseuta keitto sauvasekoittimella.
Kuumenna keitto uudestaan ja hämmennä joukkoon ranskankerma. Mausta suolalla ja pippurilla.
Pääruoaksi syötiin sitruunakanaa, tällä kertaa paistinpannulla valmistettuna ja kermatilkalla höystettynä. Kanan kyljessä oli quinoasalaattia (quinoaa, kurkkua ja papuja) sitruunaisella kastikkeella (sitruunaa, oliiviöljyä, valkosipulia ja mausteita) sekä mozzarellasalaattia. Mozzarellasalaatti on alunperin Harri Syrjäsen Soppamies-kirjasta ja bongattu omaan "to do -reseptiarkistoon" jostakin blogista.. vielä kun muistaisi mistä :)
Mozzarellasalaatti
1/2 prk ranskankermaa
2 rkl sitruunanmehua
250 g minimozzarellapalloja
1 rasia kirsikkatomaatteja
basilikaa muutama oksa silputtuna
lajitelma erilaisia salaatteja
oliiviöljyä, suolaa ja ripaus sokeria
Huuhdo salaatit ja kuivaa. Revi tarjoiluvadin pohjalle. Pirskota oliiviöljyä salaattipedille.
Puolita kirsikkatomaatit (ja mozzarellapallot). Sekoita ranskankermaan sitruunamehu, suola ja ripaus sokeria. Sekoita joukkoon tomaatit ja mozzarellat sekä basilika. Nostele salaattipedille.
Jälkkärinä nautittiin jogurttihyydykettä persikalla. Edellisellä ruokakurssilla saadussa vihkosessa huomioni kiinnitti kuva piimähyydykkeestä joka oli hyydytetty lasiin vinottain. Loistava idea, jota oli pakko testata. Ohje itsessään oli helppo, vaikeinta oli keksiä miten lähes täyteen jääkaappiin saa niin paljon tilaa että sinne mahtuu rakentelemaan telineen jossa korkeat jalkalasit mahtuvat olemaan hyytymisen ajan vinottain..
Onnistuin, hyydykkeistä tuli kauniita!
Hyvää pääsiäistä!
Hankin syksyllä seinähäkin ja talven siinä viettivät kanervat joulun aikaan valot seuranaan. Tänään siihen kuitenkin saapui kevät, oli pakkasta tai ei!
Hyvää pääsiäistä ja sovitaan että vihdoin on kevät!
All-time-favourite rahkapiirakka
Rahka-tuorejuustotorttu
Pohja:
100 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:
1 prk (250 g) rahkaa
200 g tuorejuustoa
3 munaa
1 sitruunan raastettu kuori
0,5 dl sitruunamehua
2 rkl perunajauhoja
0,75-1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl kuohukermaa
Voitele halkaisijaltaan noin 25-senttinen irtopohjavuoka. Vatkaa rasva ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna vatkaten. Lisää vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään sekoitettuna. Levitä taikina jauhotetuin käsin vuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka kylmään täytteen teon ajaksi.
Sekoita tuorejuusto tasaiseksi ja lisää joukkoon rahka. Vatkaa seos sileäksi. Lisää munat, sitruunankuori ja -mehu. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää täytteen joukkoon. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää seokseen.
Kaada täyte pohjan päälle ja paista torttua 175 asteessa 50-60 minuuttia.