torstai 22. syyskuuta 2011

Hopeasavea työstämässä

Tästä se lähtee.. tuoksuvasta muovailuvahasta. Kyllä, muovailuvahalla aloitettiin suunnittelemaan mitä hopeasavesta voisi muotoilla. Hopeasavi on pakkauksesta ottamisen jälkeen työstettävä tosi nopeasti, joten harjoittelu olikin tarpeen.


Vasemmalla muovisia kuviolevyjä, joilla kokeilin painaa kuviopinnan ensin muovailuvahaan ja sitten saveen. Tosi kätevää!


Hopeasavi kaulittiin millin paksuisten pahvikaistaleiden välissä jotta levystä saatiin sopivanpaksuinen. Tässä ensimmäiset muotoillut kappaleet valmiina kuivatukseen.


Pikkuinen uuni... pikkuinen mutta tehokas. Yli 700 astetta lämmintä! Paistoaika oli tässä lämmössä viitisen minuuttia.


Päätin tehdä vielä yhden riipuksen kun löysin kauniin kuviolevyn. Muotoiltu kappale kuivataan ensin, sillä uuniin mennessä savessa ei saa olla yhtään kosteutta. Kurssilla kuivatukseen käytettiin vanhaa kiharrinta. Edellisellä kurssilla missä olin, kappaleita kuivattiin valurautalevyjen päällä.


Hopeasavi voi ihan saven lisäksi olla esimerkiksi pastaa/lietettä tai se voi olla valmiiksi ruiskussa filigraanityyppisiä pursotuksia varten. Ilmeisesti myynnissä on myös hitaammin kuivuvaa savea, mutta sitä en ole päässyt kokeilemaan. Aloittelijalle se voisi olla helpommin työstettävää, sillä savi tosiaan alkaa kuivumaan heti pakkauksen avaamisen jälkeen ja on hyvä olla tarkka suunnitelma mitä siitä aikoo tehdä ettei aikaa menee miettimiseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti