Viime päivinä ei oikein ole ruoanlaitto innostanut kun kotona on ollut ihan liian kuuma. Nyt kuitenkin teki mieli syödä jotain kunnon ruokaa! Päädyin ostamaan kaupasta salaattitarvikkeet ja kanaa, parmesaanin jämät löytyivät jääkaapista. Lautaselle päätyi siis parmesaanikanaa ja melonisalaattia fetalla. Meloni raikastaa salaatin kuin salaatin ja nyt kokeilin ensimmäistä kertaa cantaloupea. Parmesaanikanaa olen tällä kotikokki.netin ohjeella tehnyt ennenkin ja jos kaipaa vaihtelua kanaruokaan niin tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla!
Melonisalaatti fetalla
jääsalaattia (muukin laji varmaan käy)
puolikas cantaloupemeloni
puolikas kurkku
kourallinen herneitä
fetaa
oliiviöljyä ja mausteita
Pilkoin vihreät kulhoon ja kaadoin päälle oliiviöljyä. Koversin palloraudalla melonista palleroita vihreiden päälle ja kaiken huipuksi pilkoin fetaa. Sekaan voi tietysti heittää myös yrttejä, tähän laitoin ehdotonta lempiyrttiäni basilikaa.
Sitten päästäänkin asiaan, nimittäin parmesaaniin. Parmesaanin ja kanan liitto on jumalainen. Samoin parmesaanin ja lohen. Ja parmesaanin ja tomaatin. Sekä parmesaanin ja jauhelihan. Parmesaani on siis uusi aura, se tekee kaikesta hyvää!
Parmesaanikana
500 g maustamattomia kanafileitä
1 dl parmesaania raastettuna
1 dl korppujauhoja
2 kananmunaa
jauhoja
1 valkosipulin kynsi raastettuna
tuoretta persiljaa silputtuna
oreganoa, suolaa, pippuria
oliiviöljyä tai voita paistamiseen
Laita uuni lämpenemään 225 asteeseen. Pilko kanat suupalan kokoisiksi. Sekoita parmesaani, korppujauho, valkosipuli sekä mausteet.
Leivitä kanat eli kasta jauhoihin, sen jälkeen kananmunaan ja sitten parmesaaniseokseen. Paista muutama minuutti kuumalla pannulla ja laita uunivuokaan. Paista uunin keskitasolla noin 15 minuuttia että kanat kypsyvät.
Tällä kertaa ostin ohuita kanafileitä ja oikaisin. Tein parmesaaniseoksen ja pyörittelin maustamattomat kanafileet suoraan siinä ilman jauhoja tai kananmunaa. Paistoin kanat vain paistinpannulla ja jätin uunituksen väliin. Ohuiden fileiden kanssa onnistui hyvin näinkin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti