perjantai 31. joulukuuta 2010

Jäätynyt aurinko..

.. tai neljä. Illan jälkkärinä valkosuklaajäädyke ruusunmarjakastikkeella.



Valio teki aikoinaan Kodin Ruokavuosi -nimistä lehtistä muutaman kerran vuodessa ja siellä oli tämä ohje. Toteutin kakun kerran vuosia sitten ja nyt ohje kummitteli mielessä kun uudenvuodenaaton menua mietin. Selasin läpi ison kasan reseptivihkosia mutta ohjetta ei meinannut löytyä.. onneksi on google!! Muistin että kakun nimessä on aurinko, joka on hyydytetty tai jäädytetty tai jotain muuta talvista. Löytyi!

Jäätynyt aurinko (8 annosta)

240 g ruusunmarjasosetta
2 kpl munaa
1/2 dl sokeria
2 dl kuohukermaa
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta jogurttia (rasvaa 2,5 %)

Sulata ruusunmarjasose. Kastele pyöreä, tilavuudeltaan vähintään 1 1/2 litran kokoinen kakkuvuoka vedellä ja kaada ruusunmarjasose vuoan pohjalle.

Vaahdota munat ja sokeri. Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi ja lisää joukkoon sulatettu valkosuklaa voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon jogurtti ja muna-sokerivaahto varovasti käännellen.

Kaada valkosuklaavaahto ruusunmarjaseoksen päälle vuokaan. Sekoita hitaasti nuolijalla tai puisella veitsellä pohjaa myöden nostellen niin, että ruusunmarjasose ja valkosuklaavaahto hieman sekoittuvat.

Pakasta ainakin viisi tuntia, mielellään seuraavaan päivään.

Kasta vuoka hetkeksi kuumaan veteen ja kumoa jäädyke tarjoiluvadille. Anna jäädykkeen pehmetä jääkaapissa noin puoli tuntia ennen tarjoamista.



Tämän reseptin pohjalta toteutin omat "pikkuauringot". Tein puolikkaan annoksen ja laitoin jälkiruokalaseihin. Hetken jäädyttämisen jälkeen laitoin päälle ruusunmarja-vadelmasoseen (lastenruokahyllystä, ei löytynyt pelkkää ruusunmarjaa) ja takaisin kuistille jäätymään. Muutama tunti jäädyttämistä riitti ja vastaavasti sulamiseenkin meni vain hetki huoneenlämmössä.. varsinkin kun oli kiire katsomaan ilotulitusta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti