Intoa ei tuntunut löytyvän herättyä mihinkään, mutta jotain piti syödä ja teki mieli jotain siitä arkiaamusta poikkeavaa. Hetken keittokirjaa selailtuani lautaselle päätyi piirakoita kananmuna-juustolevitteellä ja kookosmuffinsseja.
Kananmuna-juustolevite
2 keitettyä kananmunaa
100 g ruohosipulituorejuustoa
1 rkl yrttisilppua (esimerkiksi ruohosipulia)
Ohje on helppo: kaikki ainekset sekaisin. Jääkaapissa sattui olemaan vain valkosipulituorejuustoa, mutta sekin toimi oikein hyvin. Ruohosipulipuska on tähän aikaan keväästä vielä kovin pieni, joten laitoin levitteeseen jonkin verran tuoreena pakastettua oreganoa. Ihana tuoreen oreganon aromi.. voi kun jo pian voisi poimia tuoreita yrttejä pihalta!
Kookosmuffinit (12 kpl)
75 g voita sulatettuna
1 muna
1 dl sokeria
1 1/4 dl kookoshiutaleita
1 dl vehnäjauhoja
1/2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
päälle tomusokeria
Vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet sekä voisula. Laita muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa noin kymmenen minuuttia. Päälle voi tomusokerin sijasta raastaa suklaata tai pursottaa raitoja sulatetusta suklaasta.
Tein puoli annosta, joka riitti vain neljään muffinssiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti